Ei omista nimeä

Tänään on sellainen päivä, jolloin tekisi mieli käpertyä sängynpohjalle lukemaan harmitonta teinipokkaria ikuisesta rakkaudesta, syödä jäätelöä niin että maha tulee kipeäksi, unohtaa muu maailma ja olla vain. Ei tee yhtään mieli hymyillä saati katsoa ikkunasta ulos. Minne katosi ne aurinkoiset päivät ja lupaus keväästä? Koulussakaan ei ollut niin leppoisaa kuin kuvittelin. Kokeita, tutkielmia ja muuta päänvaivaa pukkaa koko ajan. Voisin skipata hyvillä mielin huhtikuun ja jatkaa suoraan toukokuuhun. Silloin olisi niin paljon kivaa. Syntymäpäivät, koulun viimeiset hetket, Unkarin matka, ihanat hetket leikkipuistoissa, sataman jäätelö. Menisit talvi jo pois. Olet ilahduttanut meitä jo kyllin kauan. Nyt on sinun vuoro päästä kevät estradille. Et voi omia sitä vain itsellesi. Höpsö. Armahtamaton sellainen. En vihaa sinua, mutta joskus hämmennyn päätöksistäsi.

Tänään olen opiskellut vähemmän ahkerasti kahdeksan tuntia puuduttavassa koulussamme, kiiruhtanut sieltä kotiin ja kuullut huonoja uutisia. Meidän naapurissa on tapahtunut kosteusvaurio, joka on levinnyt myös omaan asuntoomme, vielä tarkemmin sanottuna minun huoneeseeni. Niinpä meidän täytyy lähteä pois määrittelemättömäksi ajaksi, kun seinäremontti suoritetaan. Silloin ei kuulemma voi "ihmisiä pyöriä jaloissa". Aluksi olin hyvin hämmentynyt. Miten tällainen voi sattua juuri meidän kohdallemme? Seuraavani mielen valtasi innostus. Kerrankin minulle tapahtui jotain erityistä, jolla voisi prameilla tylsillä matematiikan tunneilla! Lopulta tajusin, etten haluaisi lähteä (edes väliaikaisesti) kodistamme minnekään. En osaa asua missään muualla. Pelkkä ajatuskin toisesta kodista kuvottaa. Pelottaa. Raivostuttaa. Harmittaa. Pitäisi vain asennoitua positiiviseksi ja ajatella, että onneksi tämä on vain väliaikaista. Odotan silti vähemmän toiveikkaasti sitä hetkeä, kun muutamme pois. Siitä tulee haikea hetki. Meinasin purskahtaa itkuun jo tänään. Olenko säälittävä? Kenties.

Sanotaan, että ihmiset syövät suruun. Minä join murheeseeni. Kaadoin kylmää maitoa mukiini, lisäsin siihen kaakaojauhetta, pistin sekoituksen mikroon ja puristin lopuksi päälle suuren kerroksen kermavaahtoa. Laitoin sitä myös lisää sen loppuessa. Nyt olo on hieman hutera. Päässä humisee. Ehkeivät tuollaiset makeat pommit ole minua varten. Pidän kermakaakaon mausta silti. Rakastan sitä. Yhtä paljon rakastan myös Salkkareita. Siksi sallin itselleni pienen tovin pätkiä tuosta hassusta saippausarjasta. Jotkin remixit on oikeastaan ihan hyviä. Pistää hyvälle tuulelle. Tällä hetkellä tosin ei.

Yrittäkää te edes hymyillä. Minä en siihen juuri nyt pysty.