sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Maailman hölmöin otsikko



Kuten moni varmasti tietääkin, kesäkuun Suosikki ilmestyy nykyään aina omien lukijoidensa tai muiden nuorien räätälöimänä. Pieni, satojen hakijoiden joukosta valittu toimittajakaarti siis suunnittelee, toteuttaa ja ohjaa lehden teon alusta loppuun aivan itse. Mukana on kaikkiaan 12 "toimittajaa": niin musiikki-, elokuva/tv-, muoti- kuin yleistoimittajaakin. Nuorilla on vapaus päättää aivan itse lehden teema ja sisältö. Tarvittaessa kuitenkin Suosikin vanhemmatkin "kokelaat" ovat heidän apunaan.

Itse hain mukaan melkein vahingossa muutama kuukausi sitten. Ystäväni Jade oli valittu samoihin aikoihin Suosikin sivuilla "Kuukauden kirjoittajaksi", ja hänestä tuli vähän aikaa sitten myös juttu itse lehteen. Jotenkin innostuin ihan hirveästi kirjoittamisesta kuultuani tämän, ja ryhdyin selailemaan nettiä löytääkseeni jonkinlaisen kirjoitusprojektin, johon olisi mahdollista päästä mukaan. Yhtäkkiä eksyin ikään kuin sattuman kaupalta Suosikin kotisivuille ja silmieni eteen pompahti kuin tilauksesta kirjava tekstinpätkä, jossa mainostettiin juuri Minulla olevan mahdollisuuksia toimittajaksi. Klikkasin oitis kyseistä linkkiä ja sain eteeni hakemuksen. Täytin sen hieman unensekaisessa olotilassa, kirjoittaen kaikkea mitä päähäni sattui tulemaan. Kyseisestä hakemuksesta tulikin äärimmäisen pitkä sepustus siitä, miksi juuri Minun täytyisi päästä tekemään kesäkuista lehteä. Hain tietenkin yleistoimittajaksi. Lopulta hakemus oli valmis, kaikkine omine sivuineni ja pitkine jaaritteluineni, ja painoin puolihuolimattomasti Lähetä-nappia ja suljin sivun.

Olin oikeastaan varma, etten pääsisi mukaan. Unohdin nopeasti koko jutun, keskityin oikeaan elämääni ja puuhailin muiden projektien parissa. Noin viikko sitten sain kuitenkin sähköpostia Suosikin päätoimittajalta, ja meinasin lievästi sanoen tipahtaa tuoliltani samalta istumalta. Minut oli kuin olikin valittu mukaan! Minut! Sitä on vieläkin vähän vaikea uskoa todeksi, vaikka olenkin jo kertonut siitä monelle ystävälleni ja se alkaa tuntua entistä oikeammalta asialta. Se todella tapahtuu minulle. Pääsen tutustumaan toimittajan työhön! Niin absurdia. Niin ihanaa.

Ensi viikon perjantaina meillä on Helsingissä perehdyttämiskokous, jonne matkustan yksin anivarhaisella junalla ja tulen yömyöhäisellä pois. Matkassa on monia mutkia: on raivostuttavaa jättää jälleen yksi koulupäivä väliin, ujous saattaa koitua pulmaksi mielipiteen ilmaisemiselle ja pelko myöhästymisestä, eksymisestä tmv. on suuri. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja saan tuliaisiksi uusia ystäviä, kivoja ideoita ja kirjoittamisintoa!

Jos jotakuta kiinnostaa kuulla hieman lisää, saa kysyä. En kuitenkaan vielä aio paljastaa mitään suunnitelmistamme... niistä kuullaan lisää sitten kesäkuussa!

Nyt pitääkin kiirehtiä pukemaan. Lähdetään Haminaan mummolaan. Pitkästä aikaa. Kivaa.

9 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Onneksi olkoon :)

Hanna kirjoitti...

Onnittelut tältäkin suunnalta! :)

Jade kirjoitti...

Jeejee! :) Mä ostan sit ainakin sen leheeeennn =)=)=) ♥

Anonyymi kirjoitti...

voi vittu jätän lukematta koko suosikin..

Sori vaan, sun kirjotustyyli ei mun mielestä sovi tohon lehteen kun sen kuitenkin pitäis olla sen verran "asiallinen."

Anonyymi kirjoitti...

mut hieno homma :)

Milja kirjoitti...

Et oo sit mulle mitään tämmösestä kertonut :(

Mut onnea (:

Oona kirjoitti...

Hannat, Jade ja Milja: kiitos piristävistä sanoistanne! Ootte ihania :--) ♥ Sain itsekin tietää vasta äskettäin, siksi en ole tästä kertonut oikein kellekään.

Anonyymi, kiitokset rehellisestä palautteestasi :) Mun mielestä ei oo kuitenkaan aiheellista skipata koko Suosikkia vaan sen tekosyyn korvikkeella, että just minä olen siinä mukana. Osallistun nimittäin vain pieneen osaan kokonaisuudesta. Ja hei - ethän vaan ajattele että suollan _ julkiseen nuortenlehteen_ samanlaista soopaa kuin omaan päiväkirjaani? Älä huoli :D Kyllä mä osaan virallistakin tekstiä tehdä (jos kiinnostaa, niin ota vaikka s-postilla yhteyttä nii voin lähetellä parit tekstit sulle). Mut toisaalta - jos mun kirjoitustyyli yleisestikään ei millään pure, niin eipä voi mitään. Kaikkii ei voi miellyttää. Otin vaan kantaa ton "asiallisuuden" ja koko lehden skippaamisen nimissä. Kiitos.

Anonyymi kirjoitti...

Aa Oona pakko nähä siuta taas ni saat kertoo miulle iihan kaiken!!

t.saunapelle_lol

:D:D:D

Oona kirjoitti...

Voi ei. :D Saunapelle... Apua! Mut joo meiän pitää nähä täs joku päivä _ehdottomasti_! Mennään vaikka kaupungille tmv.