Hymyillään tähtitaivaalle

Tänään olen odottanut, surffaillut internetin maailmoissa liikaa, nauranut ystävieni kanssa, valokuvannut, tuntenut kevään tulon, kulkenut bussilla keskustaan, käynyt kirjastossa lainaamassa ja palauttamassa muutaman teoksen, viettänyt tuskallisen tovin kaupassa kirmaten, kävellyt aurinkoisilla kaduilla, jäänyt melkein auton alle, leiponut mokkapaloja, tehnyt pizzaa ja syönyt siten itseni ähkyksi, nauranut hieman lisää ystävieni kanssa, lenkittänyt koiria samaisten henkilöiden pitäessä minulle seuraa, katsellut hassuja pätkiä YouTubesta, manannut loskaa, ahdistunut, tuntenut itseni laiskaksi, ärsyyntynyt vanhempiensa tilatessa pizzaa kotiin juuri silloin, kun on itse tehnyt sitä ja yrittänyt epätoivoisesti keksiä aihetta tulevalle blogimerkinnälle. On ollut hassu päivä.

Kevät tulee kohta. Sen oikeasti tuntee.

(Kiinnostaisiko muuten jotakuta kuulla siitä lehtiprojektista, johon pääsin mukaan?)

Avataan silmät utuisille kadunkulmille,

hymyillään vastaantuleville.

Ei kanneta huolta huomisesta,

ei murehdita menneitä.

Kohdataan kevät,

katsotaan kuinka se laulaa.

Annetaan sen runoilla,

loitontaa pois surut.

Lyhtypylväät huokuu lämpöä,

asfaltti kuplivasti nauraa.
Ylimpänä taivas loputon
ja sen kimmeltävät tähdet;
tuntuu kuin nekin sanoisivat

"on aika riemun rajattoman."

Pois menee talven varjot,
piiloon taas hetkeksi.
Antaa tilaa lämmölle,

aurinkoisille illoille.

Sovussa kulkee viholliset valon ja pimeyden,
kun aika kevään on.