Nyt on äärimmäisen paha sunnuntaimasennus päällä. Kun on viettänyt maailman kivoimman viikonlopun, on vaikea irrottautua siitä onnentunteesta ja syöksyä taas arkeen. En jaksa ajatella yhtäkään koetta, projektia, tutkielmaa, läksyä, tuntiaktiivisuuden parantamista. Haluan vaan nukkua, olla kotona, kirjoittaa ja nauraa. Olla ystävien kanssa. Käydä Coffee Housessa. Ansaita paljon rahaa. Vaikka suurimmaksi osaksi viihdynkin koulussa, joskus tulee hetkiä, jolloin tekisi mieli lopettaa leikki kesken. Nyt on sellainen hetki. Kaduttaa kaikki pahat sanat ja teot. Tekee mieli olla joku toinen. Kateus. Se on pahin paheeni.
Pelkkä surkea henkinen olokaan ei riitä. Koskee päätä ihan kamalasti. Väsyttää niin paljon ettei pysty edes nukkumaan. Koskee lihaksiin. Sormi on turvonnut.
Ehkä ymmärrätte, miksen juuri nyt kerro teille Helsingistä enkä mistään muustakaan. Mutta lupaan tehdä sen viimeistään ensi viikonloppuna. Jos pystyn. Uskon siihen. Huomenna on jo parempi olo. Tiedän, tunnen, aistin, ennustan, koen sen. Jos ei ole, lupaan itselleni pirtelön.
Teitä on jo 28. Heikottaa. Rakastan teitä. Viettäkää te hyvä ilta. Älkää ajautuko sunnuntain surkeuksiin. Minä ajauduin. Kadun sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti